Sähköpäivät 2018

sahkopaivat_2018

Tättädädättä tättädädättä…!

Sähköpäivien aika on taas koittanut. Tänä vuonna sähköpäivät järjestetään Tampereella, jonne suuntaammekin viettämään aikaa sisarkiltojemme kanssa.

Matkalla kohti Mansea teemme pienen koukkauksen ja käymme yritysvierailulla Enstolla Porvoossa, josta suuntaammekin kohti Herwantaa ja sähköpäiviä. Matka starttaa yliopiston edestä 1.11. kello 8:00 ja päättyy 3.11. noin kello 19.

Sähköpäivien ohjelma koostuu tuttuun tapaan rastikierroksesta, yritysesittelyistä, sitseistä ja silliksestä. Tänä vuonna tamperelaiset ovat kuitenkin kääntäneet nupin kaakkoon – rastikierroksen huipentaa Suomessa ensikertaa esiintyvä MASTER BLASTER. Tättädädättä!

Kursion hinta on Sätkyläisille 30 euroa (muille 35 euroa) ja se sisältää koko sähköpäivien ohjelman majoituksineen, jatkoineen, haalarimerkkeineen ja tietenkin kuljetuksen. Maksu maksetaan Sätkyn tilille FI70 8146 9710 1379 68 / DABAFIHH ennen kursiolle lähtöä. Maksuun viestiksi sähköpäivät ja oma nimi, esimerkiksi ”sähköpäivät Teppo Tulppu”.

Ilmoittautuminen kursiolle alkaa Sätkyn jäsenille 21.9.2018 kello 3:00, ja muille 22.9.2018, mikäli paikkoja riittää. Lappeenrantalaisille on sähköpäiville 50 paikkaa. Sähköpäivien luonteen ja rajallisen paikkamäärän vuoksi on asetettu fuksikiintiöksi 10 fuksia. Eli ensimmäisen ilmopäivän aikana, mikäli olet fuksi, sinun tulee olla 50 ensimmäisen joukossa sekä 10 ensimmäisen fuksin joukossa. Ilmoittautumisen avauduttua vapaaksi kiintiö lakkaa olemasta.

Ilmoittautumislinkki: sähköpäivä ilmoittautuminen
Lisätietoja tapahtuman kulusta voi vakoilla Skillan organisoimasta Sähköpäivät2018-eventistä: Sähköpäivien FB-event

Lisätietoja voi kysellä Sätkyn kursiokapteenilta sähköpostitse (exkursiokapteeni@satky.fi)